Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikkurila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tikkurila. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. elokuuta 2014

Portfolio - pohjamaalaus

Työharjoittelun lyhykäisyyden vuoksi saimme pohjamaaliin vain muutamia seiniä. Keittiön kaapistoseinä oli niistä kuitenkin ensimmäinen, sillä kaappeja piti päästä asentamaan mahdollisimman pian.

Kun tasoitukset olivat kuivuneet, hioimme ne hiomapaperilla jonka karkeus oli 150. Apuna käytimme hiomalaikkaa ja isoja pintoja hiottaessa jatkovartta.




Hiomisen jälkeen seinät putsattiin hiontapölystä pölyharjalla. Sitten ei muuta kuin pohjamaali seinään! Käytimme suht lyhytnukkaista telaa maalaamisessa. Lisää pituutta tuomassa tietenkin jatkovarsi. Pohjamaalina toimi Tikkurilan YkkösPohja.




Ja valmista tuli! Yllätyimme itsekin miten tasaiselta seinä näytti maalaamisen jälkeen eivätkä ylitasoitukset paistaneet läpi yhtään eivätkä olleet koholla.



Keittiön seinän lisäksi ehdimme maalata ruokailutilan/eteisen seinät sekä portaikon seinän ja tv-tason. Tv-tasosta kuva ja lisää tietoa myöhemmin.