sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Portfolio: Tapetointi

Maalaus- ja päällystystöihin kuuluu myöskin tapetointi ja tein sen samalle asiakkaalle, kuin keittiön ja alakerran khh:n.  Kun läpi oli käyty jo keittiö ja alakerta, niin nyt vuorossa oli eteinen.

Tässä kuvaa lähtötilanteesta:


Ovi- ja jalkalistat on tässä jo irrotettu. Vasemmalla puolella oli seinän koko mitalta kaapistoa.


Seinät olivat kauttaaltaan lasikuitutapettia.
Ensimmäisenä vuorossa oli lasikuitutapetin tasoitus. Tasoitin sen kahteen, paikoitellen kolmeenkin, kertaan Vetonitin telattavalla tasoitteella. Tosin en käyttänyt telaa, vaan tasoituslastoja, sillä koin sen itselleni mielekkäämmäksi tavaksi.

Tässä seinät tasoitettu kerran.

Vasemmalla kerran tasoitettu, oikealla kahdesti.
Tein seinille kevyen hionnan tasoitusten välissä ja viimeisen tasoituksen jälkeen hiomapaperilla, jonka karheus oli 120. Tasoituksessa kiinnitin erityistä huomiota nurkkiin, jotta niistä saatiin terävät tapetointia varten.

Kaapien takana seinä näytti tältä. Tasotin pahimmat saumakohdat ja vanhat maalausjäljet.



Seuraavaksi pohjamaalasin seinät. Ensin Tikkurilan Siro2 pohjamaalilla, ja sitten Teknoksen tapettipohjamaalilla.





Sitten ei muutakuin tapetoimaan! Kouluttajani oli valinnut tapetiksi PiP Studion pirteän Cherry Blossom Yellow kohdistekuviotapetin. Olin laskenut, että kaksi rullaa tapettia pitäisi riittää kolmelle seinälle. Leikkasin ensin kaikki kokonaiset vuodat valmiiksi. Kiinnitin tapetin Kiilto Combi -tapettiliisterillä, niin että levitin liisterin seinään telalla, asetin tapetin tarkasti kohdilleen, tasoitin sen muovilastalla ja tein valorajan yläreunaan 1cm päähän kattolistasta tapettileikkurilla.



Nurkan ylityksessä toin tapetin viereiselle seinälle 2cm verran. Kiinnitin seuraavan vuodan edellisen päälle niin, että se oli nurkasta irti puolen senttimetrin verran.


Pistorasian, valokatkaisimien ja muiden seinissä olevien kiinnikkeiden kohdalla leikkasin tapetin tarkasti tapettileikkurilla, jotta se kiertäisi sen. Patterin kohdalla ujutin tapetin mahdollisimman pitkälle patterin taakse.
Ikkunan alapuolella sekä oven yläpuolella jouduin toteuttamaan tapetoinnin pienemmistä paloista, sillä tapettia ei riittänyt kokonaisia vuotia. Pieni kuvio tapetissa kuitenkin pelasti paljon, sillä sitä että kuvio ei kohdistu, ei juurikaan huomaa.

Tässä kuvia valmiista tuotoksesta! 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti