Odotin työssäoppimiselta paljon, sillä tiesin, että nyt päästään oikeisiin hommiin ja näyttämään mitä osaamme. Halusinkin päästä Mahnalan työmaalle sen töiden monipuolisuuden takia. Piti olla nauhoituksen lisäksi maalaamista, laatoitusta, keittiöasennusta ja lattianasennusta.
Alkuun tosin hieman pelotti ajatus siitä, että joutuisimme pärjäämään suurimmaksi osaksi omillamme ja tekemään työt oikeasti kunnolla. Enää ei harjoitusversioita saanut tulla, eikä etenkään kuulua ryhmämme sisäpiiriksi muodostunutta slogania "ens kerralla sitte." Nyt työn jäljen piti olla laadukasta ja niin hyvää kuin vain osaisimme tehdä. Lisäksi englannin kielellä talon rakentajan kanssa kommunikointi tuntui pelottavalta.
Kun kävimme tutustumassa työmaahamme, olin innoissani. Halusin päästä jo aloittamaan hommat enkä meinannut haalareissani pysyä. Ensimmäisen päivän jälkeen innostus muuttui ahdistukseksi ja pieneksi inhoksi työtä kohtaan. 30 asteen helteessä haalarit päällä ikuisuudelta tuntuvan nauhoitusoperaation tekeminen oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Opiskelutoverini sanoja lainatakseni: "nautin siitä yhtä paljon kuin bussin alle jäämisestä." Nauhoitusta oli niin paljon, että se tuli korvista ulos, ja jokaisen sauman aloittaminen tuntui siltä, kuin olisi pitänyt lähteä ylittämään Mount Everestiä.
Kovat helteet vain huononsivat työmotivaatiota, kuten myös työmaamme puitteet. Juotavan juoksevan veden, wc:n ja jääkaapin puuttuminen kiristivät hermoja ja hankaloittivat päiviä. Jokaisena aamuna työmaalle lähtö oli miltei ylitsepääsemättömän vastenmielistä.
Hyviä puolia Mahnalan työmaalla oli se, että ainakin opin nauhottamaan! En saanut kasata keittiötä, enkä asentaa lattiaa. En myöskään laatottaa. Mutta piruvie nauhoituksen hallitsen nyt unissanikin! Oli myös kivaa päästä pohjamaalaamaan seiniä ja katsomaan tekemänsä työn jälkeä.
Meillä oli myös hyvä porukka ja jaksoimme päivästä toiseen naurattaa toisiamme. Puhalsimme yhteen hiileen, vaikka välillä jotakuta väsyttikin. Talon rakentaja Stephen oli huipputyyppi, eikä hänellä ollut ikinä huonoa sanottavaa työstämme. Tai ainakaan hän ei sitä meille sanonut, jos oli.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi viettänyt kesän kuumimpia päiviä jossai muualla kuin työmaalla nauhoittamassa, mutta kokemus tämäkin oli ja opin paljon.
Messut olivat oman työharjoittelujaksoni toinen osa. Toimin yhtenä projektipäällikkönä, enkä osaa sanoa oliko se yhtään vähemmän stressaavaa kuin siskoni kaasona toimiminen. Työtä oli hurjan paljon aina suunnittelusta toteuttamiseen ja itse messupäiviin. Pelkäsin ihan viime tunneille asti, ettei aikamme riitä. Tai ettemme osaisi. Kovat helteet kiusasivat meitä myös rakennusvaiheen alkupuolella, ja työmotivaatio oli sen vuoksi matala. Lukuisat pressuhallissa vietetyt päivät ja tunnit veivät paljon voimia, ja messujen ajattelu ja suunnittelu jatkui vielä työpäivän jälkeenkin kotona.
Mitä lähempänä messuviikko oli, sitä stressaantuneemmaksi tulimme. Messuja varten luodussa facebook-ryhmässä alkoi olla kinastelua ja muutama (mukaanlukien minä) oli heittämässä hanskoja tiskiin koko projektin suhteen. Kouluttajamme Ilse piti kuitenkin porukan kasassa ja hillitsi hermojamme hyvin. Jaksoimme taas jatkaa töitä ja vetää yhtä köyttä.
Messuviikko oli mielestäni tosi hauska, vaikka teimmekin hyvin pitkiä päiviä. Sielläkin meillä oli hyvä porukka rakentamassa osastoa ja nauru osastoltamme raikui varmasti messuhallin toiseen päähän. Valmis osasto palkitsi kovan työn. Olimme kaikki erittäin tyytyväisiä lopputulokseen ja helpottuneita siitä, että se oli vihdoin valmis.
Silti en lähtisi samanlaiseen projektiin enää uudelleen. Voisin ehkä suunnitella jonkinlaisen messuprojektin, mutta toteutuksesta jäisin pois.
Tässäpä näitä mietteitä. Ensi jakson jälkeen lisää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti